lauantai 14. joulukuuta 2013

Helppo karjalanpaisti ja perunamuussi



Karjalanpaisti
1rs karjalanpaistilihoja (sika, nauta, mahdollisuuksien mukaan myös jäniksen ja hirvenlihaa)
2-4 porkkanaa ( tai/ja muita juureksia oman maun mukaan)
2 sipulia
Laakerinlehtiä
Kokonaisia rose-, viher- ja mustapippureita
1 lihaliemikuutio tai 1pss viherpippurikastike-jauhoa (knorr)
3 valkosipulinkynttä
Voita
Reippaasti suolaa ( mureuttaa lihan)

Lisää isoon kattilaan nokare voita. Lisää karjalanpaistilihat kattilaan ja ruskista lihojen pinta kevyesti. Kaada kattilaan vettä niin, että lihat peittyvät ( n.8dl). Kiehauta ja pienennä hellan lämpö. Lisää kattilaan porkkanat, muut juurekset ja sipulit isoina paloina. Puolita valkosipulinkynnet ja lisää kattilaan. Lisää vielä mausteet ja hauduta pienellä lämmöllä kannen alla n.2 tuntia. Kun liha on kypsää se halkeaa veitsellä kevyesti painettaessa. Kattilaan voi tarvittaessa lisätä vettä, mutta tarkista tällöin liemen maku. Jos lientä on liikaa, ota kansi pois ja anna liemen höyrystyä pois.




Perunamuussi
6-8 perunaa
2dl kuohukermaa
Voita
Suolaa
1 makea sipuli tai 1/2 keltasipuli

Pilko perunat hyvin pieniksi paloiksi ja lisää kattilaan. Peitä vedellä ja kypsennä. Kaada suurinosa vedestä pois ja lisää voita. Survo perunat muussiksi (ei sauvasekoittimella) ja jätä muussi hieman rakeiseksi. Lisää kerma ja sekoita. Pilko sipuli hyvin pieneksi silpuksi ja lisää muussiin. Lisää tarvittaessa kermaa jotta muussi on sopivan notkeaa. Mausta kevyesti suolalla.


S: maukkain karjalanpaisti ikinä! Tässä olen käyttänyt porkkanaa ja naurista. Liemen mausteisiin kannattaa panostaa.
Perunamuussi sipulilla on taas lapsuuden herkku, enkä pienenä edes suostunut syömään perunamuussia jos siinä ei ollut sipulia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti